Mehiläismesta: Perkele

Käytiin tossa pesillä. Huonot uutiset tulivat saman tien päin pläsiä ajellessani tarhapaikkaa kohti. Yhtäkkiä tuulilasiin kopisi kymmeniä lentäviä ötyköitä ja taivasta vasten näin niitä olevan ihan sairaasti liikekannalla. Sydänhän siinä hyppäsi kurkkuun ja maha vellahti, kuin ihastuneella teinillä konsanaan. Selväähän se oli, että meikäläisten tyypit ovat ottaneet ja lähteneet. Kyse oli siis parveilusta. Parveilu on tarkoittaa siitä, että pesä huomaa kodin käyvän ahtaaksi, jolloin luontainen käyttäytymismalli on jakaa pesän asukit kahteen huusholliin. Vanha emo etsii seuraneiteineen uuden tuvan ja vanhaan pesään jäävät tyypit kasvattavat uuden emon, joka häälennolla käytyään alkaa munia uutta väkeä vanhaan pesään. Tämä ei siis ole toivottavaa mm. siksi, että parveileva parvi etsii uuden kolon: kolo voi olla väliseinä, savupiippu tai ladon katonraja. Tyypillisesti ihmiset eivät ilahdu mehiläisyhdyskunnasta savupiipussaan. Tämän lisäksi tarhaaja menettää parven työläisiä sekä yhden emon, ja emot on tärkeitä ja arvokkaita.

Soitettiin konsultaatiopuhelu eräälle kokeneelle mehiläistarhaajalle, joka ehkä hitusen tahtomattaan on päätynyt mentoriksemme. Ohjeet olivat, että parvi on varmasti 100-200 metrin päässä siitä kohdasta, missä mehiläisiä eniten pörräsi. Ja parvi saattaisi kölliä myös maassa, hienikossa, mutta surina paljastaisi parvipalleron kyllä. Tässä tilanteessa mehiläiset muodostavat tiiviin kimpun itsestään emon ympärille eivätkä niiden pitäisi olla aggressiivisia, koska niillä ei ole pesää puolustettavanaan. Löydettiin läheisessä ojassa kasvavasta pajusta pieni parvikimppu. Se oli vain nyrkin/kahden nyrkillisen kokoinen ja tämä epäilytti. Tavallisesti parvi on ihan vähintään jalkapallon kokoinen, helposti vieläkin suurempi.

Kato nyt sitä. Surkeaa. Voiko tämä olla se oikea parveiluparvi? Meillä ei ole hajuakaan.

Otettiin miniparvi pahvilaatikkoon ja yritettiin siirtää se uuteen pesälaatikkoon, mutta nähtävästi emo ei ollut tullut mukaan sillä porukka hajaantui. Annettiin asian olla. Tuumattiin, että ensin työt (pesien läpikäynti) ja sitten tätä huvia lisää jos saumaa.

Yhden pesän työläiset hengailivat turhan laiskan näköisinä lentoaukon tuntumassa, joten epältiin että siitä pöntöstä on ehkä just lähtenyt tuo taivaalla havaittu parvi. Tsiigattiin sisään ja emokennoja, niin paljon emokennoja. Meihin hiipi pieni kylmäävä keltanokkapaniikki. Survottiin muussiksi kaikki emokennot mitä nähtiin ja sekoitettiin pesien sikiöaloja. Lisäksi korvattiin pohjukkeellisilla kehillä niitä typötyhjiä kehiä, joita mehit eivät vielä olleet alkaneet rakentaa.

EMOKENNOJA. Peitettyjä emokennoja. Saan näppyjä kun katsonkin tätä kuvaa.

Muistatteko meidän bränikät suojapuvut, jotka eivät aivan täysin vielä nauti luottamustamme? No nyt se osoitettiin, että ne on siinä ainoassa tehtävässään -mehiläisten pitäminen ulkopuolella- täysin paskat. Nora-parka sai pari tyyppiä huppunsa sisään ja järjenvastaisesti alkoi repiä suojahuppua pois päältään. Satuttiin sillä hetkellä käsittelemään meidän aktiivisinta pesää (toinen pesä Kaustiselta) ja jäykistin kauhusta kun näin Noran riisuvan huppua. Huusin sille että JUOKSE NAINEN JUOKSE! Ja Nora juoksi. Peltoon lensi suojahanskat, huppu, hiuslenksu ja haalarin alta päällimäinen paita. Kipittelin suu kuivana perässä. Jahka uhri oli rauhoittunut inventoitiin vahingot: yksi pisto niskaan. Onnekas prkl. Poistin pistimen. Oltiin siinä jo käymässä tapahtumia läpi, kun mehiläinen kiipesi Noran paidan sisältä kaulalle ja tietenkin avoimiin hiuksiin. Tiedättekö että hiuksissa ja korvan välittömässä läheisyydessä ärräpäitä lateleva surina on psykologinen trilleri. Yritin ja yritin sormiharjallani haravoida murhaajaa Noran kutreista mutta kun kuului vain, ei näkynyt. Nora parka oli uuden hysterian partaalla. Ikuisuuden jälkeen sain tämän yhden mehiläisen pois pahanteosta ja taisin primitiivisten tunteideni tuoksinnassa tappaa sen.

Siinä sitten jälleen vedettiin henkeä ja todettiin, että Nora ei tänään enää pesille tule ja Päve saa mennä sulkemaan auki jääneen pesän. Valuin muuten kylmää hikeä, kun palasin pesän luokse. Tyypit olivat todella raivona himansa mylläyksestä ja jokainen liike sai komppanian mehiläisiä hyökkäämään käteen. Se oli pe-lot-ta-vaa. Hetken harkitsin että lähden karkuun, mutta sain just ja just pakotettua itseni laittamaan kehät ja laatikot ojennukseen ja katto päälle.

Kaiken kaikkiaan painajaiskerta. Parvi lähti ja muut suunnittelee samaa ja Noralle yritettiin kehittää pörriäisfobiaa. Uskomatonta kyllä, tämäkin kerta päätettiin sanoihin "kyllä tää tästä". Kohta tatuoin ton mun otsaan tai sitten siitä tulee meidän firman slogan.

Tässä alla kuvia mehiläistarhauksen peruskurssin pesäkäynniltä samalta päivältä. Nämä italialaiset tyypit on ihan hattaraa ja yksisarvisia ja sateenkaaria verrattuna meidän krainilaisiin.

HAHA!!! Tulee oppimaan.

RIP.

Kukkuu joo täällä on jo hunajaakin eikä parveilu tunnu kiinnostavan.

Villirakennetta pesän pohjassa.

Kuhnurikennostoa, joka poistettiin varroan torjuntamielessä.

Emon pyydystystä emoklipsiin.

Yksi pistin.

Pesiltä lähtiessä oli kirkas fiilis: OLEN ELOSSA. Joten nyt CARPE DIEM! YOLO! Siispä Lidliin ja estot tunkiolle. Näistä koettelemuksista ei selvittäisi kevyin eväin, joten kuvassa välttämättömimmät ensiapumuonat.