perjantai 8. heinäkuuta 2016

Mehihoitajan olemisen täyttymys

Rummut!
prrrrrrr

Se on täällä. Hunajaa. Me tehtiin se. 
Eli: keskiviikoksi oli luvattu aurinkoista säätä joten päätettiin, että nyt tai ei koskaan. Saatiin pesille lähipiiristä riuska vahvistusnice ja mies. Käytiin kaikki 14 pesää läpi ja noukittiin lingottavaksi kaikki täydet ja suurimmalta osin peitetyt hunajaosastot. Yleinen sääntö on, että hunajakenno on valmis, kun pinta-alasta 2/3 on peitetty. Tarkennuksena, että mehiläiset siis peittävät hunajan ohuella mehiläisvahakannella, kun ne kulinaristisesti virittyneillä aistinelimillään havaitsevat hunajan olevan kypsää. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea hunajan olevan riittävän kuivaa. Mehit paitsi sekoittavat kennoihin kerättyyn meteen omia entsyymejään siirtelemällä mettä kennosta toiseen (suomeksi sanottuna ne nielevät ja puklauttelevat mesipisaroita), myös haihduttavat pikkuhiljaa hunajaksi muuttuvasta medestä liian veden pois. Kun homma on valmis, mehit peittävät arvosafkan kannen alle pahan päivän varalta.


Oppikirjakennosto. Vaalea ala yläreunoilla on peitettyä hunajaa ja tummempi ala, jossa on yksittäisiä reikiä, on peittosikiöalaa. Näiden vahakansien alla on kasvamassa bräniköitä työläisiä!

Pesillä näytti asiat olevan oikein muikeasti. Yhden pesän epäiltiin olevan ehkä emoton, joten siirrettiin niille pikkutoukkia kehällinen toisesta, vahvasta pesästä. Harmi, etten oppinut aiemmasta kerrasta...  Tuumin nimittäin roudattuani kamaa härkäpapupellon läpi kaksi kertaa, että nyt virtaa liikaa hikeä ja jätän paksun fleecen suojapuvun alta pois. Virhe -jälleen. 4 pistosta kyynärtaipeisiin suojapuvun läpi. Oppia ikä kaikki. Avustaja-sisko sai valitettavasti myös mehiltä pusun poskelle, kun käytti remontissa olevaa vanhaa suojapukua. Huppu pitäis jooo saada korjattua... Mehiläiset oli muuten myös (jälleen) nousseet väärällä jalalla ylös. Pommikoneet vaan törmäili meikäläisten ruhoihin. Toki tehtiin siinäkin virhe, että ajateltiin, ettei me mitään savutinta käytetä, kun ollaan kerta tultu hunajan keräyspuuhiin. Kuviteltiin kai että me vaan sujautetaan täydet kehät erilliseen laatikkoon ja pohjukekehä tilalle. No, savutin pääsi pian pistosten jälkeen hommiin. Iltaa kohti kerääntyi myös sadepilviä, mistä tunnetusti mehit pahoittavat herkästi mielensä. Pesähommissa kesti ikuisuus, mutta siinä klo 21 maissa päästiin lähtemään linkoomolle Nurmijärvelle.


Dinz dinz!


Mahtava linkoomommehan sijaitsee Noran lämpimässä varastotilassa. Noran avokki oli kokannut meille halloumsalaattia, patonkia ja suomalaisia mansikoitakin löytyi. Fantastinen mies. Tankkauksen jälkeen jaksettiin taas painaa. Homma meni näin: kennot kuorittiin, aseteltiin linkoon, pyöräytettiin molemmilta puolilta pari kertaa, hunaja purkkiin, kansi kiinni, that's it. Kuvia. Naattikaa. 



Valtava nelikehäinen linkomme <3


Tässä kuoriintuu hunajakakku. Lits läts, messevintä evöh.


Ekat pisarat vasemmalla ja oikealla jo puli puli. Hihkuttiin primitiivisesti kuin apinat. Oli vaan niin mieletöntä.


Hunajan käsittelyä ja prosessointia. E-koodien ystäville pahoitteluni, mutta hunajan kohdalla käsittely tarkoittaa siivilöimistä. Piste. Siivilässä oleva dädä on kennosta irronneita vahamuruja.



Ei edes sanoja.



Hunskuneitsyys menee näissä kuvissa. Ei sattunu, oli taivaallista.


Tässä kello 12 pm aikaan onni on oma hunsku ja mansikat ja Nora ja Suvi-sisko kameran takana.



Jos näytetään ylpeiltä, niin saatetaan olla sitä.



Yhteensä 18 kehää saatiin tällä kertaa kerättyä pesistä. Näistä saatiin 22 kg hunajaa purkkeihin eli 46 kappaletta 450 gramman purkkia. Seuraavan päivän loppuun menessä 25 on tullut jo myytyä. Erää ei jääne käsiin.



Joutunee tässä perustamaan kuriiripalvelu pikaPävePööpänen Oy:nkin. Sen verran ahkerana jakelin hunajatilauksia iltamyöhäsellä seuraavana päivänä. Ja etiketit tein ihan ite. Kuvanlaatu -ei ole. Sori siitä.



Friends, fools and family, kiitämme luottamuksesta ja näin makkeissa fiilareissa jäämme malttamattomina odottamaan seuraavaa keruukertaa, jolloin toiveissa olisi HÄRKÄPAPUHUNAJA. Härkäpapu ei liene kovin antelias medenlähde, mutta hehtaarialaa kyllä riittää, joten saapi nähdä! Seuraava erä tulee toivottavasti olemaan myös suurempi, jolloin meillä olisi tarjota Hunsku hunajaa laajemmin myyntiin. Ensimmäinen erä näyttää uppoavan lähipiirin hunskutarpeisiin. Seurailepa.

-Päve

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Onnistunut pesäkäynti


Voi kyllä!! Tyypit on ahkeroineet hunajaa keräten ja uusia kennostoja rakentaen. Lopettivat laiskottelun ja parveilun, viimein. Suojapuvutkin on pitäneet, koska Päivi keksi kietaista pari jesarikierrosta suojapuvun ja suojahatun liitoskohtaan. Ei maailman käytännöllisintä, mutta pitää tyypit ulkopuolella eli toimii. Täytyy jossain vaiheessa ommella vetoketjut, jotta jesarista voidaan luopua.




Päivinpaiste kun tyypit ei pääse puvun sisälle


Ahkera poutapäivä pesillä, ei merkkejä parveilusta

 
Nyt tyypit alkaa olla paljon meitä edellä työnteossa. Jatkuvasti olisi kova tarve saada mehiläisille lisää laatikoita ja vahapohjukkeita, jotta niillä riittäisi hommat eikä parveilu houkuttelisi. Kesä on edennyt tänä vuonna vauhdikkaasti niin mehiläisten kuin muun maatalouden kannalta. Monet tarhaajat on jo lingonneet ekat hunajat ja se on pian meilläkin edessä! Lingotut hunajakakut laitetaan takaisin pesiin, jotta mehiläiset voi kerätä niihin uuden satsin hunajaa. Hunajan käsittely vähän jännittää, koska se on se hetki, jolloin tyyppien tekemän erinomaisen luonnontuotteen voi vielä tumpelo mehiläisten palvelija pilata.


Vahapohjukkeen rakentaminen hyvällä alulla, keskeltä nousee vahakakkuvuoristo


Voi sitä riemunkiljahdusten määrää, kun löydettiin useasta pesästä alkuperäinen, merkitty emo! Parveilupäivien horror-hetkinä oltiin varmoja, että meidän kaikista pesistä on lähtenyt muutaman tuhannen mehiläisen muuttokuorma emon kera. Nyt selvisi, että tilanne ei ole ollenkaan niin paha kuin luultiin. Merkityt emot ei tosin olleet mitään linssiluteita, vaan kipittivät työläispalvelijoiden ruuhkassa ja tekivät hommia. Nyt ollaan viisastuttu jo niin paljon, että tiedetään, ettei emon löytäminen tee autuaaksi. Pitää löytää myös munia ja pikkutoukkia, jotta tietää, että pesä ei suunnittele parveilua. Yhdestä pesästä ei löydetty ollenkaan toukkavaiheen sikiöitä, munia saati emoa. Pesä sen sijaan pursuili hunajaa epänormaalin paljon myös sikiöosastoissa (kaksi alinta pesälaatikkoa), joten diagnosoitiin se emottomaksi. Lisättiin pesään kakullinen pikkutoukkia toisesta pesästä. Mehiläiset on siitä mahtavia, että ne voi alle kolmen päivän ikäisen toukan ruokavaliota vaihtamalla päättää, että siitä tulee kuningatar. Tuleva emo saa premium-safkaa! Vaikka emottomuus on lähtökohtaisesti huono juttu, oltiin superylpeitä oletettavasti oikeasta havainnostamme.


Löydätkö emon? Kilvessä vaaleansininen merkki eli kuningatar vuosimallia 2015

-Nora

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Älä hoida mehiläisiä sateella

 


Juokseminen härkäpapupellossa mehiläiset hiuksissa hulmuten oli vielä tuoreena mielessä suunnatessamme leuka rinnassa kohti uutta pesäkäyntiä. Vastoin kaikkia mehiläishoidon peruskurssin oppeja valitsimme sateen ja ukkosen rytmittämän päivän. Ennen pesäkäyntiä hain lisää vahapohjukkeita haluamattaan mentoriksemme joutuneelta Juhalta, jotta tyypit ryhtyisivät rakentamaan kakkuja ja keräämään hunajaa laiskottelun ja parveilun sijaan. Hieman kauhuissani kysyin Juhalta, mitä tyypit ajattelevat pesävierailusta näin sateella? No, mitä nyt itse kukin meinaa kun kaatosateessa viedään kodista katto, kyllähän se saattaa vituttaa. Ja niin se vitutti. Tyypit pöllysivät pesillä pistimet edellä, vaikka sade oli tauonnut. Varmuudeksi otettiin sateenvarjo mukaan tyyppejä ajatellen, mutta pesien hoitaminen on vaikeaa sateenvarjo kädessä. Kuinkakohan moni on pitänyt mehiläisille sateenvarjoa?
 
 
 Kohta kukkii härkäpapu ja maitohorsma - molemmat meidän meheille tärkeitä


Päivi oli vahvistanut surullisen kuuluisat suojahatut ekstrakuminauhoilla sitten viime pesäkäynnin. Tämä ei lisännyt luottamustani suojahattua kohtaan ja katon menettämisestä suivaantuneet tyypit lisäsivät järkytystäni. Pisteet siis Päiville, joka hoiti tämän pesäkäynnin katsoessani turvallisen etäisyyden päästä tyyppien hyökkäilyä. Viime kerralla väliin jääneiden pesien sikiöalat sekoitettiin eli pesälaatikoiden sisällä olevat kakut/kehät järjestettiin uudestaan. Joka toinen kehä oli uusi vahapohjuke tai tyhjä rakennettu kakku, joka toinen taas sikiökakku. Aiemmin luultiin, että laatikon lisääminen tekee autuaaksi. Harhaluulo - mehiläiset ei välttämättä ota toista pesälaatikkoa käyttöön, ellei siellä ole sikiöitä. Tästä saattaa syntyä niille mielikuva, ettei pesässä olisi tilaa, vaikka sitä oikeasti olisikin. Siitähän se parveilu taas saa alkunsa.


 Kehä vahapohjukkeella, tästä tyyppien on hyvä ruveta rakentamaan


 Ei enää niin neitseelliset puvut


Sateisella pesäkäynnillä positiivista oli, että nyt meillä oli selvä toimintasuunnitelma ja oltiin kärryillä siitä, mitä tyypeille pitää tehdä. Oltiin kyselty toimintaohjeita mentorilta, katsottu muutama video YouTubesta ja luettu lisää laatikoiden lisäämisestä, parveilusta ja parveilun ehkäisystä. Kokonaisuudessaan onnistunut pesäkäynti, vaikkakin se taitaa jäädä viimeiseksi sadekelillä tehdyksi pesäkäynniksi.


 Onnellinen ja helpottunut mehiläistarhaaja Päivi, kyl tää tästä!

-Nora

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Perkele

Käytiin tossa pesillä. Huonot uutiset tulivat saman tien päin pläsiä ajellessani tarhapaikkaa kohti. Yhtäkkiä tuulilasiin kopisi kymmeniä lentäviä ötyköitä ja taivasta vasten näin niitä olevan ihan sairaasti liikekannalla. Sydänhän siinä hyppäsi kurkkuun ja maha vellahti, kuin ihastuneella teinillä konsanaan. Selväähän se oli, että meikäläisten tyypit ovat ottaneet ja lähteneet. Kyse oli siis parveilusta. Parveilu on tarkoittaa siitä, että pesä huomaa kodin käyvän ahtaaksi, jolloin luontainen käyttäytymismalli on jakaa pesän asukit kahteen huusholliin. Vanha emo etsii seuraneiteineen uuden tuvan ja vanhaan pesään jäävät tyypit kasvattavat uuden emon, joka häälennolla käytyään alkaa munia uutta väkeä vanhaan pesään. Tämä ei siis ole toivottavaa mm. siksi, että parveileva parvi etsii uuden kolon: kolo voi olla väliseinä, savupiippu tai ladon katonraja. Tyypillisesti ihmiset eivät ilahdu mehiläisyhdyskunnasta savupiipussaan. Tämän lisäksi tarhaaja menettää parven työläisiä sekä yhden emon, ja emot on tärkeitä ja arvokkaita.

Soitettiin konsultaatiopuhelu eräälle kokeneelle mehiläistarhaajalle, joka ehkä hitusen tahtomattaan on päätynyt mentoriksemme. Ohjeet olivat, että parvi on varmasti 100-200 metrin päässä siitä kohdasta, missä mehiläisiä eniten pörräsi. Ja parvi saattaisi kölliä myös maassa, hienikossa, mutta surina paljastaisi parvipalleron kyllä. Tässä tilanteessa mehiläiset muodostavat tiiviin kimpun itsestään emon ympärille eivätkä niiden pitäisi olla aggressiivisia, koska niillä ei ole pesää puolustettavanaan. Löydettiin läheisessä ojassa kasvavasta pajusta pieni parvikimppu. Se oli vain nyrkin/kahden nyrkillisen kokoinen ja tämä epäilytti. Tavallisesti parvi on ihan vähintään jalkapallon kokoinen, helposti vieläkin suurempi.


Kato nyt sitä. Surkeaa. Voiko tämä olla se oikea parveiluparvi? Meillä ei ole hajuakaan.


Otettiin miniparvi pahvilaatikkoon ja yritettiin siirtää se uuteen pesälaatikkoon, mutta nähtävästi emo ei ollut tullut mukaan sillä porukka hajaantui. Annettiin asian olla. Tuumattiin, että ensin työt (pesien läpikäynti) ja sitten tätä huvia lisää jos saumaa.

Yhden pesän työläiset hengailivat turhan laiskan näköisinä lentoaukon tuntumassa, joten epältiin että siitä pöntöstä on ehkä just lähtenyt tuo taivaalla havaittu parvi. Tsiigattiin sisään ja emokennoja, niin paljon emokennoja. Meihin hiipi pieni kylmäävä keltanokkapaniikki. Survottiin muussiksi kaikki emokennot mitä nähtiin ja sekoitettiin pesien sikiöaloja. Lisäksi korvattiin pohjukkeellisilla kehillä niitä typötyhjiä kehiä, joita mehit eivät vielä olleet alkaneet rakentaa.

EMOKENNOJA. Peitettyjä emokennoja. Saan näppyjä kun katsonkin tätä kuvaa.

Muistatteko meidän bränikät suojapuvut, jotka eivät aivan täysin vielä nauti luottamustamme? No nyt se osoitettiin, että ne on siinä ainoassa tehtävässään -mehiläisten pitäminen ulkopuolella- täysin paskat. Nora-parka sai pari tyyppiä huppunsa sisään ja järjenvastaisesti alkoi repiä suojahuppua pois päältään. Satuttiin sillä hetkellä käsittelemään meidän aktiivisinta pesää (toinen pesä Kaustiselta) ja jäykistin kauhusta kun näin Noran riisuvan huppua. Huusin sille että JUOKSE NAINEN JUOKSE! Ja Nora juoksi. Peltoon lensi suojahanskat, huppu, hiuslenksu ja haalarin alta päällimäinen paita. Kipittelin suu kuivana perässä. Jahka uhri oli rauhoittunut inventoitiin vahingot: yksi pisto niskaan. Onnekas prkl. Poistin pistimen. Oltiin siinä jo käymässä tapahtumia läpi, kun mehiläinen kiipesi Noran paidan sisältä kaulalle ja tietenkin avoimiin hiuksiin. Tiedättekö että hiuksissa ja korvan välittömässä läheisyydessä ärräpäitä lateleva surina on psykologinen trilleri. Yritin ja yritin sormiharjallani haravoida murhaajaa Noran kutreista mutta kun kuului vain, ei näkynyt. Nora parka oli uuden hysterian partaalla. Ikuisuuden jälkeen sain tämän yhden mehiläisen pois pahanteosta ja taisin primitiivisten tunteideni tuoksinnassa tappaa sen.

Siinä sitten jälleen vedettiin henkeä ja todettiin, että Nora ei tänään enää pesille tule ja Päve saa mennä sulkemaan auki jääneen pesän. Valuin muuten kylmää hikeä, kun palasin pesän luokse. Tyypit olivat todella raivona himansa mylläyksestä ja jokainen liike sai komppanian mehiläisiä hyökkäämään käteen. Se oli pe-lot-ta-vaa. Hetken harkitsin että lähden karkuun, mutta sain just ja just pakotettua itseni laittamaan kehät ja laatikot ojennukseen ja katto päälle.

Kaiken kaikkiaan painajaiskerta. Parvi lähti ja muut suunnittelee samaa ja Noralle yritettiin kehittää pörriäisfobiaa. Uskomatonta kyllä, tämäkin kerta päätettiin sanoihin "kyllä tää tästä". Kohta tatuoin ton mun otsaan tai sitten siitä tulee meidän firman slogan.

Tässä alla kuvia mehiläistarhauksen peruskurssin pesäkäynniltä samalta päivältä. Nämä italialaiset tyypit on ihan hattaraa ja yksisarvisia ja sateenkaaria verrattuna meidän krainilaisiin. 







HAHA!!! Tulee oppimaan.

RIP.




Kukkuu joo täällä on jo hunajaakin eikä parveilu tunnu kiinnostavan.



Villirakennetta pesän pohjassa. 



Kuhnurikennostoa, joka poistettiin varroan torjuntamielessä.


Emon pyydystystä emoklipsiin.



Yksi pistin.


Pesiltä lähtiessä oli kirkas fiilis: OLEN ELOSSA. Joten nyt CARPE DIEM! YOLO! Siispä Lidliin ja estot tunkiolle. Näistä koettelemuksista ei selvittäisi kevyin eväin, joten kuvassa välttämättömimmät ensiapumuonat.


Myös Nora lähetti illemmalla Whatsappissa kuvaviestin:


Korkki auki.



Myös tämä muodoltaan epäsuotuisasti poikkeava bataatti herätti kaupassa puistellussa mielessäni sääliä, joten otin sen meille. yolo

-Päve

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hunsku

Päivin kanssa aloitettiin mehiläishommien suunnittelu paperilla oluella viime vuoden marraskuussa. Kari Koivulehdon mehiläistalouden peruskurssilla jättämä lähtemätön vaikutus oli saanut mehiläiset pysymään takaraivossa vuodesta 2011. Ne oli kuitenkin hiljaa, eikä surissu. Sitten ne rupesi taas pitämään ääntä viiden vuoden hiljaiselon jälkeen. Tuli tarve tietää lisää tyypeistä, hankkia omia pesiä. Helsingin yliopiston mehiläistalouden peruskurssi oli taattua yliopistolaatua ja teoriaa oli sopivasti käytännön rinnalla (maisteltiin lajihunajia, käytiin mehiläispesillä, tutustuttiin hunajan käsittelyyn). Siitä oli kuitenkin tovi vierähtänyt ja koska käyttöohjeet on hyvä lukea kahteen kertaan, ilmoittauduttiin molemmat mehiläistarhauksen peruskursseille. Päätettiin ottaa kaikki irti ja mennä eri kursseille, käyn parhaillaan Uudenmaan mehiläishoitajat ry:n kurssia. Teoriaosuus päättyi huhtikuussa eli hyvissä ajoin ennen mehien tuloa. Pesäkäyntejä tehdään vielä syyskuulle saakka. Parasta kurssilla on ollut kuulla eri mehiläistarhaajien hoitokäytännöistä ja tarhauskokemuksista, sillä luennoitsijoita on ollut lähes yhtä monta kuin kurssikertoja.



Keväällä tuli selväksi, että mehiläishommien tiimoilta laitetaan yritys pystyyn. Yrittäjyyttä tukemaan löytyi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseltä tiedekunnalta huippuhyödylliset kurssit: laskentatoimen perusteet ja liiketoimintasuunnitelmakurssi. Haluttiin päästä alusta saakka kiinni toiminnasta koituviin kustannuksiin ja tuloihin sekä hoitaa kirjanpito itse. Tavoitteeksi asetettiin kannattava liiketoiminta parin vuoden sisällä yrityksen perustamisesta. Tähän kun lisättiin yrittäjien määrä perustamisvaiheessa, oli osakeyhtiö yritysmuotona selvä valinta. Pienten eläinten kanssa on hyvä ajatella isommin. Osakeyhtiö on järkevä ratkaisu pitkällä aikavälillä. Sitten tultiin vaikeaan osuuteen. Mikä olisi yrityksen nimi? Sille löytyi kriteereitä. Ajaton, kuvaava, lyhyt, kieliriippumaton, hauska, liittyy mehiläisiin. Keksimisen tuska. Mikämikämikä. Kului pari viikkoa. Mikämikämikä. Sitten se vain iski Päiville: "Hunsku. Mun perhe sanoo hunajaa Hunskuksi". Stressikierros kaksi: hyväksyykö kaupparekisteri nimen? Henkisesti oltiin jo Hunsku. Kutsuttiin itseämme Hunskuksi. Paljastettiin nimi vain lähipiirille. Mitä jos joku vie meidän nimen? Vain Hunsku kelpaisi, muu nimi olisi tuntunut vieraalta. Mitä jos ei saadakaan nimeä?


Vielä nimettömälle yritykselle piti perustaa pankkitili, jolle laitettiin osakepääoma. Paperit patentti- ja rekisterihallitukseen. Parin viikon päästä tupsahti korjauskehotus, verkkolomakkeen rastimerestä puuttui yksi rasti. Sitten tuli postia.


Hurraa!! Nyt odotetaan Hunsku-hunajan kypsymistä pesissä. Yrityksen toimialana on mehiläistarhauksen lisäksi pölytyspalvelu ja maatalouden web-sovellukset, joten hunskun lisäksi on paljon muutakin hässäkkää työn alla. Ekat hunskut on meiltä jo tilattu, joten ehkä ei hukuta hunajaan. Olisi varmaan onnellinen kuolema.

-Nora

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kehistä ja syntymän ihmeestä

Suoritimme pesäkäynnin. Viikissä viime lauantaina ajelleet saattoivat bongata meidän on-the-road-kehänrakennuspajan. Aivan oikein. Kesä pääsi vallan meidät yllättämään, että jestas sentään kun yhtäkkiä noita valmiita kehiä (=kehä, eli puurimojen ympäröimä kennosto/vahakakku, kohta kuvia niin hitaimmatkin hoksaa) tarvitaankin läjäpäin. Eikä missään nimessä ollut tekemistä asian kanssa sillä että ollaan tolloja alottelijoita. No mutta, ollan tekeviä ja se kompensoi kovasti. Nora roudasi laatikollisen kehälistoja kotoaan ja minä jonkin X-kromosomissa sijaitsevan geenin ("tätä saatetaan tarvita ja tätä ja tätä.") avustuksella hoksasin ottaa niittipyssyn ja vasaran mukaan (kyllä, tottakai omistajan sellaiset kerrostaloasunnossani). Treffattiin lähellä tarhapaikkaa. Autot parkkiin ja kokoamispaja meikäläisen auton takakonttiin.


Nap nap. Noralla oli hyvä draivi päällä.

On se hienoa nähdä kättensä jälki.

Tosiaan pohjukkeitahan meillä ei tähän hätään ollut, mutta ajateltiin, että kyllä ne mehiläiset ennenvanhaankin ovat osanneet rakentaa kennostoa ihan ilman mitään apuja, joten näillä mennään. Pohjukkeiden idea on siis ohjata mehiläiset rakentamaan kennostonsa nätisti kehiin ja samalla jeesata alun kanssa ja keventää rakennusurakkaa. Ajateltiin myös, että kun mehit tajuavat, että rakennettavaa on paljon ja saavat rakennusvimman päälle, niin ne eivät ehkä ihan heti keksi parveilla. Ajateltiin (paljon näköjään ajatustyötä tämä mehihomma) myös, että alusta asti rakennettu kenno voisi toimia kennohunajassa. Nämä kehät tosin menivät nyt sikiöosastoille. Kahden hengen orjalinjastolla valmiit kehät saatiin suht nopsaan valmiiksi.

Varjeltiin tarhapaikan ympäröimää viljeltyä kasvustoa, joten ei tällä kertaa ajettu autoja ihan likelle. Hartijavoimin vaan systeemejä kantamaan. Matkaa tuli ehkä noin 120 m, mitä mukavasti maustoi jyrkkäpenkereisen ojan ylitykset sekä metsäinen oikotie. 

Nora meditoi ennen fyysistä suoritusta.

Kantaa, ämmä, kantaa kantaa!


Päästiin pesille. Päätettiin, että sikiöosastot saavat olla puupesissä ja tehdään hunajaosastot styrokslaatikoihin. Hunajaosastot ovat kuitenkin aina päällimmäisinä, joten tuota nihkeää nostelua on niiden kanssa eniten joten kevyimmät boksit sinne. Meillä oli vielä jokaiseen nyt lisättävään laatikkoon myös muutama valmiiksi rakennettu kehä. Tämän ajateltiin toimivan mallina meheille, että miten sitä kennostoa kannattaa alkaa sinne tyhjiin kehiin rakentamaan. Toivottavasti mehit ajattelevat kuten me.

Tsekattiin alkuun ne pesät, joilla oltiin käyty viikkoa aiemmin. Toinen oli ihan täynnä elämää ja toinen taas hivenen apaattisempi. Aika alhaalla oli kaksi emokennon näköistä rakennelmaa. Tuumittiin että ehkä tyypit ovat hissuksiin vaihtamassa äippää. Vahvempi näistä oli aivan hullu. Ne oli viikossa rakentaneet tyhjään kehään näin paljon uutta neitseellisen vaaleaa kennostoa:




Ihan sairaan siistiä. Meidän pikku arkkitehdit!! Niin päteviä. Tähän kommenttina, että huvittava ilmiö pesillä: Nora puhui mehiläisille koko ajan. "Varo", "väistä", "oi ANTEEKS!". Jne. Hupsua. Ihan kuin koirille juttelisi. Eihän sitä tiedä, ehkä mehit oppivat, kun aina toistaa samoja sanoja. Niin ja se syntymän ihme! Me nähtiin ihan omin silmin, kun oikea upouusi mehiläinen tappeli tietään ulos vahakannen alta. Se oli ihmeellistä. Tultiin vähän niinkuin äideiksi. Hihkuminen taisi kuulua tielle asti.

Onnentunne oli jälleen katoavainen. En ymmärrä mikä siinä on, mutta jälleen yksi mehi oli yhtäkkiä meikäläisen hupun sisällä ja meinasin taas saada slaagin. Tai en tiedä saiko Nora pahemman slaagin, kun säikähti mun äkkiliikettä vissiin aika paljon, kun jouduin turvautumaan murhaan tämän hupputunkeilijan kanssa. Seuraavassa hetkessä sain mehitarhaajanurani neljännen piston, reiteen. Näyttää siltä että pisto tuli suojapuvun läpi. Jatkossa siis villahousut alle vaikka ois miten lämmin päivä, koska tuolloin heti suojapuvun jälkeen oli paljaat kintut. Jalkinevalinta osui sentään tällä kertaa kohdilleen, opin sen ikkäänkuin kantapään kautta ehheh (jotta tämän nokkelan kaksoismerkityksen tajuaa, pitää lukea edellinen blogikirjoitus).

Pesillä oli siis kaikki erinomaisesti ja loputkin saivat nyt lisätilaa. Ensi viikonloppuna kaiketi uudestaan kyyläämään menoa, jos sitä sais hunajalaatikot kaikkiin lisättyä. Sitä ennen aion fiksata suojahuppuun niin napakan kuminauhan kaulaosaan, että tulen vaikka naama sinisenä pois pesiltä, mutta yhtäkään tunkeilijaa en intiimeille alueille enää halua!

Savutin toi jälleen ennen kaikkea henkistä turvallisuudentunnetta. Nora ei täysin allekirjoittane, koska hän aloittelijalle sopivaan tyyliin kiskaisi kunnon henkoset savuttimesta tarkastaessaan, että tuleeko sieltä savua. Tulihan sieltä, koska minä sen olin sytyttänyt. Ugh.

-Päve