sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Älä hoida mehiläisiä sateella

 


Juokseminen härkäpapupellossa mehiläiset hiuksissa hulmuten oli vielä tuoreena mielessä suunnatessamme leuka rinnassa kohti uutta pesäkäyntiä. Vastoin kaikkia mehiläishoidon peruskurssin oppeja valitsimme sateen ja ukkosen rytmittämän päivän. Ennen pesäkäyntiä hain lisää vahapohjukkeita haluamattaan mentoriksemme joutuneelta Juhalta, jotta tyypit ryhtyisivät rakentamaan kakkuja ja keräämään hunajaa laiskottelun ja parveilun sijaan. Hieman kauhuissani kysyin Juhalta, mitä tyypit ajattelevat pesävierailusta näin sateella? No, mitä nyt itse kukin meinaa kun kaatosateessa viedään kodista katto, kyllähän se saattaa vituttaa. Ja niin se vitutti. Tyypit pöllysivät pesillä pistimet edellä, vaikka sade oli tauonnut. Varmuudeksi otettiin sateenvarjo mukaan tyyppejä ajatellen, mutta pesien hoitaminen on vaikeaa sateenvarjo kädessä. Kuinkakohan moni on pitänyt mehiläisille sateenvarjoa?
 
 
 Kohta kukkii härkäpapu ja maitohorsma - molemmat meidän meheille tärkeitä


Päivi oli vahvistanut surullisen kuuluisat suojahatut ekstrakuminauhoilla sitten viime pesäkäynnin. Tämä ei lisännyt luottamustani suojahattua kohtaan ja katon menettämisestä suivaantuneet tyypit lisäsivät järkytystäni. Pisteet siis Päiville, joka hoiti tämän pesäkäynnin katsoessani turvallisen etäisyyden päästä tyyppien hyökkäilyä. Viime kerralla väliin jääneiden pesien sikiöalat sekoitettiin eli pesälaatikoiden sisällä olevat kakut/kehät järjestettiin uudestaan. Joka toinen kehä oli uusi vahapohjuke tai tyhjä rakennettu kakku, joka toinen taas sikiökakku. Aiemmin luultiin, että laatikon lisääminen tekee autuaaksi. Harhaluulo - mehiläiset ei välttämättä ota toista pesälaatikkoa käyttöön, ellei siellä ole sikiöitä. Tästä saattaa syntyä niille mielikuva, ettei pesässä olisi tilaa, vaikka sitä oikeasti olisikin. Siitähän se parveilu taas saa alkunsa.


 Kehä vahapohjukkeella, tästä tyyppien on hyvä ruveta rakentamaan


 Ei enää niin neitseelliset puvut


Sateisella pesäkäynnillä positiivista oli, että nyt meillä oli selvä toimintasuunnitelma ja oltiin kärryillä siitä, mitä tyypeille pitää tehdä. Oltiin kyselty toimintaohjeita mentorilta, katsottu muutama video YouTubesta ja luettu lisää laatikoiden lisäämisestä, parveilusta ja parveilun ehkäisystä. Kokonaisuudessaan onnistunut pesäkäynti, vaikkakin se taitaa jäädä viimeiseksi sadekelillä tehdyksi pesäkäynniksi.


 Onnellinen ja helpottunut mehiläistarhaaja Päivi, kyl tää tästä!

-Nora

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Perkele

Käytiin tossa pesillä. Huonot uutiset tulivat saman tien päin pläsiä ajellessani tarhapaikkaa kohti. Yhtäkkiä tuulilasiin kopisi kymmeniä lentäviä ötyköitä ja taivasta vasten näin niitä olevan ihan sairaasti liikekannalla. Sydänhän siinä hyppäsi kurkkuun ja maha vellahti, kuin ihastuneella teinillä konsanaan. Selväähän se oli, että meikäläisten tyypit ovat ottaneet ja lähteneet. Kyse oli siis parveilusta. Parveilu on tarkoittaa siitä, että pesä huomaa kodin käyvän ahtaaksi, jolloin luontainen käyttäytymismalli on jakaa pesän asukit kahteen huusholliin. Vanha emo etsii seuraneiteineen uuden tuvan ja vanhaan pesään jäävät tyypit kasvattavat uuden emon, joka häälennolla käytyään alkaa munia uutta väkeä vanhaan pesään. Tämä ei siis ole toivottavaa mm. siksi, että parveileva parvi etsii uuden kolon: kolo voi olla väliseinä, savupiippu tai ladon katonraja. Tyypillisesti ihmiset eivät ilahdu mehiläisyhdyskunnasta savupiipussaan. Tämän lisäksi tarhaaja menettää parven työläisiä sekä yhden emon, ja emot on tärkeitä ja arvokkaita.

Soitettiin konsultaatiopuhelu eräälle kokeneelle mehiläistarhaajalle, joka ehkä hitusen tahtomattaan on päätynyt mentoriksemme. Ohjeet olivat, että parvi on varmasti 100-200 metrin päässä siitä kohdasta, missä mehiläisiä eniten pörräsi. Ja parvi saattaisi kölliä myös maassa, hienikossa, mutta surina paljastaisi parvipalleron kyllä. Tässä tilanteessa mehiläiset muodostavat tiiviin kimpun itsestään emon ympärille eivätkä niiden pitäisi olla aggressiivisia, koska niillä ei ole pesää puolustettavanaan. Löydettiin läheisessä ojassa kasvavasta pajusta pieni parvikimppu. Se oli vain nyrkin/kahden nyrkillisen kokoinen ja tämä epäilytti. Tavallisesti parvi on ihan vähintään jalkapallon kokoinen, helposti vieläkin suurempi.


Kato nyt sitä. Surkeaa. Voiko tämä olla se oikea parveiluparvi? Meillä ei ole hajuakaan.


Otettiin miniparvi pahvilaatikkoon ja yritettiin siirtää se uuteen pesälaatikkoon, mutta nähtävästi emo ei ollut tullut mukaan sillä porukka hajaantui. Annettiin asian olla. Tuumattiin, että ensin työt (pesien läpikäynti) ja sitten tätä huvia lisää jos saumaa.

Yhden pesän työläiset hengailivat turhan laiskan näköisinä lentoaukon tuntumassa, joten epältiin että siitä pöntöstä on ehkä just lähtenyt tuo taivaalla havaittu parvi. Tsiigattiin sisään ja emokennoja, niin paljon emokennoja. Meihin hiipi pieni kylmäävä keltanokkapaniikki. Survottiin muussiksi kaikki emokennot mitä nähtiin ja sekoitettiin pesien sikiöaloja. Lisäksi korvattiin pohjukkeellisilla kehillä niitä typötyhjiä kehiä, joita mehit eivät vielä olleet alkaneet rakentaa.

EMOKENNOJA. Peitettyjä emokennoja. Saan näppyjä kun katsonkin tätä kuvaa.

Muistatteko meidän bränikät suojapuvut, jotka eivät aivan täysin vielä nauti luottamustamme? No nyt se osoitettiin, että ne on siinä ainoassa tehtävässään -mehiläisten pitäminen ulkopuolella- täysin paskat. Nora-parka sai pari tyyppiä huppunsa sisään ja järjenvastaisesti alkoi repiä suojahuppua pois päältään. Satuttiin sillä hetkellä käsittelemään meidän aktiivisinta pesää (toinen pesä Kaustiselta) ja jäykistin kauhusta kun näin Noran riisuvan huppua. Huusin sille että JUOKSE NAINEN JUOKSE! Ja Nora juoksi. Peltoon lensi suojahanskat, huppu, hiuslenksu ja haalarin alta päällimäinen paita. Kipittelin suu kuivana perässä. Jahka uhri oli rauhoittunut inventoitiin vahingot: yksi pisto niskaan. Onnekas prkl. Poistin pistimen. Oltiin siinä jo käymässä tapahtumia läpi, kun mehiläinen kiipesi Noran paidan sisältä kaulalle ja tietenkin avoimiin hiuksiin. Tiedättekö että hiuksissa ja korvan välittömässä läheisyydessä ärräpäitä lateleva surina on psykologinen trilleri. Yritin ja yritin sormiharjallani haravoida murhaajaa Noran kutreista mutta kun kuului vain, ei näkynyt. Nora parka oli uuden hysterian partaalla. Ikuisuuden jälkeen sain tämän yhden mehiläisen pois pahanteosta ja taisin primitiivisten tunteideni tuoksinnassa tappaa sen.

Siinä sitten jälleen vedettiin henkeä ja todettiin, että Nora ei tänään enää pesille tule ja Päve saa mennä sulkemaan auki jääneen pesän. Valuin muuten kylmää hikeä, kun palasin pesän luokse. Tyypit olivat todella raivona himansa mylläyksestä ja jokainen liike sai komppanian mehiläisiä hyökkäämään käteen. Se oli pe-lot-ta-vaa. Hetken harkitsin että lähden karkuun, mutta sain just ja just pakotettua itseni laittamaan kehät ja laatikot ojennukseen ja katto päälle.

Kaiken kaikkiaan painajaiskerta. Parvi lähti ja muut suunnittelee samaa ja Noralle yritettiin kehittää pörriäisfobiaa. Uskomatonta kyllä, tämäkin kerta päätettiin sanoihin "kyllä tää tästä". Kohta tatuoin ton mun otsaan tai sitten siitä tulee meidän firman slogan.

Tässä alla kuvia mehiläistarhauksen peruskurssin pesäkäynniltä samalta päivältä. Nämä italialaiset tyypit on ihan hattaraa ja yksisarvisia ja sateenkaaria verrattuna meidän krainilaisiin. 







HAHA!!! Tulee oppimaan.

RIP.




Kukkuu joo täällä on jo hunajaakin eikä parveilu tunnu kiinnostavan.



Villirakennetta pesän pohjassa. 



Kuhnurikennostoa, joka poistettiin varroan torjuntamielessä.


Emon pyydystystä emoklipsiin.



Yksi pistin.


Pesiltä lähtiessä oli kirkas fiilis: OLEN ELOSSA. Joten nyt CARPE DIEM! YOLO! Siispä Lidliin ja estot tunkiolle. Näistä koettelemuksista ei selvittäisi kevyin eväin, joten kuvassa välttämättömimmät ensiapumuonat.


Myös Nora lähetti illemmalla Whatsappissa kuvaviestin:


Korkki auki.



Myös tämä muodoltaan epäsuotuisasti poikkeava bataatti herätti kaupassa puistellussa mielessäni sääliä, joten otin sen meille. yolo

-Päve

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hunsku

Päivin kanssa aloitettiin mehiläishommien suunnittelu paperilla oluella viime vuoden marraskuussa. Kari Koivulehdon mehiläistalouden peruskurssilla jättämä lähtemätön vaikutus oli saanut mehiläiset pysymään takaraivossa vuodesta 2011. Ne oli kuitenkin hiljaa, eikä surissu. Sitten ne rupesi taas pitämään ääntä viiden vuoden hiljaiselon jälkeen. Tuli tarve tietää lisää tyypeistä, hankkia omia pesiä. Helsingin yliopiston mehiläistalouden peruskurssi oli taattua yliopistolaatua ja teoriaa oli sopivasti käytännön rinnalla (maisteltiin lajihunajia, käytiin mehiläispesillä, tutustuttiin hunajan käsittelyyn). Siitä oli kuitenkin tovi vierähtänyt ja koska käyttöohjeet on hyvä lukea kahteen kertaan, ilmoittauduttiin molemmat mehiläistarhauksen peruskursseille. Päätettiin ottaa kaikki irti ja mennä eri kursseille, käyn parhaillaan Uudenmaan mehiläishoitajat ry:n kurssia. Teoriaosuus päättyi huhtikuussa eli hyvissä ajoin ennen mehien tuloa. Pesäkäyntejä tehdään vielä syyskuulle saakka. Parasta kurssilla on ollut kuulla eri mehiläistarhaajien hoitokäytännöistä ja tarhauskokemuksista, sillä luennoitsijoita on ollut lähes yhtä monta kuin kurssikertoja.



Keväällä tuli selväksi, että mehiläishommien tiimoilta laitetaan yritys pystyyn. Yrittäjyyttä tukemaan löytyi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseltä tiedekunnalta huippuhyödylliset kurssit: laskentatoimen perusteet ja liiketoimintasuunnitelmakurssi. Haluttiin päästä alusta saakka kiinni toiminnasta koituviin kustannuksiin ja tuloihin sekä hoitaa kirjanpito itse. Tavoitteeksi asetettiin kannattava liiketoiminta parin vuoden sisällä yrityksen perustamisesta. Tähän kun lisättiin yrittäjien määrä perustamisvaiheessa, oli osakeyhtiö yritysmuotona selvä valinta. Pienten eläinten kanssa on hyvä ajatella isommin. Osakeyhtiö on järkevä ratkaisu pitkällä aikavälillä. Sitten tultiin vaikeaan osuuteen. Mikä olisi yrityksen nimi? Sille löytyi kriteereitä. Ajaton, kuvaava, lyhyt, kieliriippumaton, hauska, liittyy mehiläisiin. Keksimisen tuska. Mikämikämikä. Kului pari viikkoa. Mikämikämikä. Sitten se vain iski Päiville: "Hunsku. Mun perhe sanoo hunajaa Hunskuksi". Stressikierros kaksi: hyväksyykö kaupparekisteri nimen? Henkisesti oltiin jo Hunsku. Kutsuttiin itseämme Hunskuksi. Paljastettiin nimi vain lähipiirille. Mitä jos joku vie meidän nimen? Vain Hunsku kelpaisi, muu nimi olisi tuntunut vieraalta. Mitä jos ei saadakaan nimeä?


Vielä nimettömälle yritykselle piti perustaa pankkitili, jolle laitettiin osakepääoma. Paperit patentti- ja rekisterihallitukseen. Parin viikon päästä tupsahti korjauskehotus, verkkolomakkeen rastimerestä puuttui yksi rasti. Sitten tuli postia.


Hurraa!! Nyt odotetaan Hunsku-hunajan kypsymistä pesissä. Yrityksen toimialana on mehiläistarhauksen lisäksi pölytyspalvelu ja maatalouden web-sovellukset, joten hunskun lisäksi on paljon muutakin hässäkkää työn alla. Ekat hunskut on meiltä jo tilattu, joten ehkä ei hukuta hunajaan. Olisi varmaan onnellinen kuolema.

-Nora

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kehistä ja syntymän ihmeestä

Suoritimme pesäkäynnin. Viikissä viime lauantaina ajelleet saattoivat bongata meidän on-the-road-kehänrakennuspajan. Aivan oikein. Kesä pääsi vallan meidät yllättämään, että jestas sentään kun yhtäkkiä noita valmiita kehiä (=kehä, eli puurimojen ympäröimä kennosto/vahakakku, kohta kuvia niin hitaimmatkin hoksaa) tarvitaankin läjäpäin. Eikä missään nimessä ollut tekemistä asian kanssa sillä että ollaan tolloja alottelijoita. No mutta, ollan tekeviä ja se kompensoi kovasti. Nora roudasi laatikollisen kehälistoja kotoaan ja minä jonkin X-kromosomissa sijaitsevan geenin ("tätä saatetaan tarvita ja tätä ja tätä.") avustuksella hoksasin ottaa niittipyssyn ja vasaran mukaan (kyllä, tottakai omistajan sellaiset kerrostaloasunnossani). Treffattiin lähellä tarhapaikkaa. Autot parkkiin ja kokoamispaja meikäläisen auton takakonttiin.


Nap nap. Noralla oli hyvä draivi päällä.

On se hienoa nähdä kättensä jälki.

Tosiaan pohjukkeitahan meillä ei tähän hätään ollut, mutta ajateltiin, että kyllä ne mehiläiset ennenvanhaankin ovat osanneet rakentaa kennostoa ihan ilman mitään apuja, joten näillä mennään. Pohjukkeiden idea on siis ohjata mehiläiset rakentamaan kennostonsa nätisti kehiin ja samalla jeesata alun kanssa ja keventää rakennusurakkaa. Ajateltiin myös, että kun mehit tajuavat, että rakennettavaa on paljon ja saavat rakennusvimman päälle, niin ne eivät ehkä ihan heti keksi parveilla. Ajateltiin (paljon näköjään ajatustyötä tämä mehihomma) myös, että alusta asti rakennettu kenno voisi toimia kennohunajassa. Nämä kehät tosin menivät nyt sikiöosastoille. Kahden hengen orjalinjastolla valmiit kehät saatiin suht nopsaan valmiiksi.

Varjeltiin tarhapaikan ympäröimää viljeltyä kasvustoa, joten ei tällä kertaa ajettu autoja ihan likelle. Hartijavoimin vaan systeemejä kantamaan. Matkaa tuli ehkä noin 120 m, mitä mukavasti maustoi jyrkkäpenkereisen ojan ylitykset sekä metsäinen oikotie. 

Nora meditoi ennen fyysistä suoritusta.

Kantaa, ämmä, kantaa kantaa!


Päästiin pesille. Päätettiin, että sikiöosastot saavat olla puupesissä ja tehdään hunajaosastot styrokslaatikoihin. Hunajaosastot ovat kuitenkin aina päällimmäisinä, joten tuota nihkeää nostelua on niiden kanssa eniten joten kevyimmät boksit sinne. Meillä oli vielä jokaiseen nyt lisättävään laatikkoon myös muutama valmiiksi rakennettu kehä. Tämän ajateltiin toimivan mallina meheille, että miten sitä kennostoa kannattaa alkaa sinne tyhjiin kehiin rakentamaan. Toivottavasti mehit ajattelevat kuten me.

Tsekattiin alkuun ne pesät, joilla oltiin käyty viikkoa aiemmin. Toinen oli ihan täynnä elämää ja toinen taas hivenen apaattisempi. Aika alhaalla oli kaksi emokennon näköistä rakennelmaa. Tuumittiin että ehkä tyypit ovat hissuksiin vaihtamassa äippää. Vahvempi näistä oli aivan hullu. Ne oli viikossa rakentaneet tyhjään kehään näin paljon uutta neitseellisen vaaleaa kennostoa:




Ihan sairaan siistiä. Meidän pikku arkkitehdit!! Niin päteviä. Tähän kommenttina, että huvittava ilmiö pesillä: Nora puhui mehiläisille koko ajan. "Varo", "väistä", "oi ANTEEKS!". Jne. Hupsua. Ihan kuin koirille juttelisi. Eihän sitä tiedä, ehkä mehit oppivat, kun aina toistaa samoja sanoja. Niin ja se syntymän ihme! Me nähtiin ihan omin silmin, kun oikea upouusi mehiläinen tappeli tietään ulos vahakannen alta. Se oli ihmeellistä. Tultiin vähän niinkuin äideiksi. Hihkuminen taisi kuulua tielle asti.

Onnentunne oli jälleen katoavainen. En ymmärrä mikä siinä on, mutta jälleen yksi mehi oli yhtäkkiä meikäläisen hupun sisällä ja meinasin taas saada slaagin. Tai en tiedä saiko Nora pahemman slaagin, kun säikähti mun äkkiliikettä vissiin aika paljon, kun jouduin turvautumaan murhaan tämän hupputunkeilijan kanssa. Seuraavassa hetkessä sain mehitarhaajanurani neljännen piston, reiteen. Näyttää siltä että pisto tuli suojapuvun läpi. Jatkossa siis villahousut alle vaikka ois miten lämmin päivä, koska tuolloin heti suojapuvun jälkeen oli paljaat kintut. Jalkinevalinta osui sentään tällä kertaa kohdilleen, opin sen ikkäänkuin kantapään kautta ehheh (jotta tämän nokkelan kaksoismerkityksen tajuaa, pitää lukea edellinen blogikirjoitus).

Pesillä oli siis kaikki erinomaisesti ja loputkin saivat nyt lisätilaa. Ensi viikonloppuna kaiketi uudestaan kyyläämään menoa, jos sitä sais hunajalaatikot kaikkiin lisättyä. Sitä ennen aion fiksata suojahuppuun niin napakan kuminauhan kaulaosaan, että tulen vaikka naama sinisenä pois pesiltä, mutta yhtäkään tunkeilijaa en intiimeille alueille enää halua!

Savutin toi jälleen ennen kaikkea henkistä turvallisuudentunnetta. Nora ei täysin allekirjoittane, koska hän aloittelijalle sopivaan tyyliin kiskaisi kunnon henkoset savuttimesta tarkastaessaan, että tuleeko sieltä savua. Tulihan sieltä, koska minä sen olin sytyttänyt. Ugh.

-Päve


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Mehiläisiä, ihan helvetisti mehiläisiä

Haettiin lisää. 12 terhakkaa pesää. Nyt alkaa käydä työstä. Ainakin nämä kuskausreissut. Hakukeikka suuntautui Lavialle Mehiläistalolle. Työpäivän jälkeen asetuttiin Transittiin ja parannettiin siinä mennessämme maailmaa ainakin kunnes Noran piti nykästä pikku power napsit. Mehiläistalolla oli kyllä asialliset puitteet mehihommille. Meillä on tuohon vähän matkaa, jos nyt ikinä tavoitteena onkaan yli paria tuhatta pesää omistaa. Kuulostaa varsin työläältä. Pesät oli pakattu mallikelpoisesti meille valmiiksi. Ne olivat yhdellä osastolla ja katon tilalle oli niitattu propoliksenkeräinritilä. Siinä aukot ovat siis niin pieniä, etteivät työläisetkään mahdu ulostautumaan pesästä. Saatiin ostokset just eikä melkein Transittiin ja kotiappäin taidetiin lähteä vasta lähempänä iltakymmentä. Kiitos sumpeista ja höpinähetkestä!

Perillä hommaa riitti myös. Ei mennä yksityiskohtiin. Meitä vähän väsytti eikä siinä pimeässä päästy perehtymään uusien suojapukujen huppujen sulkemismekanismeihin riittävän huolellisesti. Seurauksena kaksi tyyppiä mun hupun sisällä. Kenkävalinta ei myöskään ollut optimaalinen, koska ajatus ei vaan kantanut kotoa lähtiessä niin pitkälle, että jokin pitkävartinen jalkinemalli (esim. saappaat perhana) olisi ollut taas pesillä omiaan. Vansin lenkkarit jalassa pimeähkössä sain kunnian ottaa kolmen piston verran reumalääkettä oikeaan nilkkaani. Tiedoksi, että mehiläismyrkyn sanotaan ehkäisevän ja lieventävän reuman oireita. Daiju kaupunkilainen kuittaa.

Pesät olivat totisesti täynnä porukkaa, mutta tuossa iltasella meillä oli vain kolmeen pesään uudet osastot valmiina, joten uusi pesäkäynti on hyvin pian tarpeen, jotta loputkin pesät saavat lisää elintilaa. Kun pesässä tulee ahdasta, yhdyskunta jakautuu ja puolet lähtee etsimään luvattua maata punaselle tuvalle ja perunamaalle. Niin sanotusti. Tällöin toki pykätään uusi emo vanhaan pesään jäävälle puoliskolle. Ilta oli pitkä ja piikikäs. Klo 3 päästiin nukkumaan ja 8:ksi töihin.

Erityiskiitos pallon parhaalle kuljettajalle, joka tekikin kertaheitolla ennätyksen matkustajamäärässä, jota on kerralla kustannut. Yhdessä pesässä asustaa helposti 10 000 pörisijää. 


Varjot piteni vaikka oltiin kohta vasta perillä Mehiläistalolla.

Nora sovittaa. 




Pesät on sidottu liinoilla, ettei matkan aikana tapahdu mitään katastrofia. Katot on nostettu syrjään. 



Kuvasssa pohja ja yksi pesäostasto ja päällimmäisenä propoliksen keräin.



Tuumin huoliryppy otsalla jotta tuleekohan mehiläisille liian kuuma.

Tauko.

Näillä hävyttömillä roskaeväillä jaksaa. 




Olen kyborgi. Huomaa valot vatsassa.




Pör.
-Päve